“Totisesti, en itkeä voi enempää. Kajo aamujen viiltää mua, min raju rakkaus on humalluttanut horrokseen. Valo julma on jokaisen kuun, joka aurinko polttaen hiiltää.”Arthur Rimbaud (ranskalainen runoilija, 1854–1891)
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitovaihtoehdot ovat kehittyneet merkittävästi viimeisten vuosien kuluessa. Sairaus saattaa kuitenkin joskus asettaa ihmissuhteille haasteita. Maanisen tai masennusvaiheen keskellä painiva ei välttämättä huomaa, millaista vahinkoa sairaus perhe- ja ystävyyssuhteille aiheuttaa. Oireiden lieventyessä saatat huomata, että elämä on yhtäkkiä aika yksinäistä.
Myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän potilaan omaisten ystävyys-, työ- ja perhesuhteet voivat joutua koetukselle. Vaikeina aikoina ystävyyssuhteet todella punnitaan. Saatat huomata, että ystäviksi luulemasi ihmiset eivät pikkuhiljaa enää pidäkään yhteyttä. Jopa perheenjäsenet saattavat muuttua etäisiksi. Pinnan alla kuplivat jännitteet voivat nousta pintaan. Ihmissuhdeongelmien ratkaisemiseen ei ole valmiita vastauksia. Seuraavien käytännöllisten vinkkien avulla ongelmien kohtaaminen on kuitenkin helpompaa.
- Opi ymmärtämään kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita ja kerro sairaudesta perheelle ja ystäville. Kun he tietävät, mitä tapahtuu ja miksi, heidän on helpompi ymmärtää käyttäytymistäsi. Keskustele, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Pidä yhteyttä ihmisiin, joista välität ja jotka välittävät sinusta.
- Ole rehellinen. Puhu avoimesti peloistasi, toiveistasi ja tulevaisuudensuunnitelmistasi.
- Aseta rajat. Kerro läheisillesi, mitä haluat heidän tekevän ja, mikä tärkeintä, mitä et halua heidän tekevän.
- Yritä luottaa läheisiin ystäviisi ja perheeseesi. Muista, että he haluavat parastasi.
- Älä häpeä. Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole sinun syytäsi.
- Opi muiden kokemuksista. Tukiryhmän jäsenet ovat käyneet läpi samoja asioita kuin sinäkin, joten he voivat auttaa.
Ellenin tarina
”Miehelläni Kalevilla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö jo ennen kuin menimme naimisiin, 30 vuotta sitten. Hän on pärjännyt sairauden kanssa hienosti. Hän on aina ottanut lääkkeensä, käynyt vaativassa työssä ja kasvattanut kanssani kaksi lastamme. Kaikki kuitenkin muuttui, kun hän jäi eläkkeelle noin vuosi sitten. Hän ei enää ottanutkaan lääkkeitään. Hän muuttui kauhean levottomaksi, teki mielettömiä suunnitelmia ja osti kaikenlaista, mitä emme tarvinneet. Lopulta hän muutti pois kotoa. Olin todella huolissani ja ikävöin häntä kovasti. Varmistimme, että Kalevi sai hyvää apua psykiatriselta työryhmältä. Mutta joskus mietin, että entäs minä. Kuka tukee minua? Otin yhteyttä paikalliseen omaisyhdistykseen. Jo se, että sain puhua jonkun kanssa, auttoi valtavan paljon. Tajusin, että tapahtunut ei ollut mitenkään minun syyni. Lopulta, hienovaraisen painostuksen jälkeen, sain houkuteltua Kalevin takaisin kotiin. On ihanaa, että hän on taas luonani.”
Kalevin tarina
”Kun jäin eläkkeelle, olin innoissani. Ajattelin, että voisin lopultakin elää elämääni niin kuin olin aina halunnut. Ostin nopeamman auton, muutin uuteen, kalliiseen asuntoon, päätin opetella soittamaan pianoa ja liityin golfkerhoon. Kuusi kuukautta myöhemmin huomasin asuvani yksin urheiluvarusteiden ja pianon kanssa, joita en osannut käyttää ja joihin minulla ei ollut varaa. Minun oli pakko myöntää, että olin pohjalla. Kaikki tuntui hurjan synkältä. Onneksi perheeni oli tukenani. Kun muutin pois kotoa, tyttäreni huolehtivat minusta ja varmistivat, että pidin yhteyttä hoitoryhmääni. Kun sitten aloin masentua, vaimoni kävi luonani ja piti huolen siitä, että söin kunnolla. Loppujen lopuksi hän vieraili luonani niin usein, että oli järkevämpää muuttaa takaisin kotiin. Tunnen oloni jo paremmaksi. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat auttaneet minua. Olen pahoillani ja häpeissäni kaikesta vaivasta, jota olen aiheuttanut.”
